28. toukokuuta 2017

Ole ihminen, ihminen.

Tiedättekö sen epämääräisen tunteen, kun ajatukset kiertävät jonkun asian ympärillä ilman, että saa niistä kunnolla otetta? Yksi ajatus tässä, toinen tuossa, mutta kokonaisuus tuntuu epäselvältä. Niitä tunteita, joita eittämättä tuntee, mutta joita ei kunnolla ymmärrä, eikä oikein osaa selittää.

Sitten tulee ihminen, joka sanoo tai kirjoittaa jotain, mikä saa hajallaan olevat ajatukset loksahtamaan paikoilleen ja sanoo juuri sen, mitä ei itse osannut. 

Minulle näin kävi muutama päivä sitten, kun törmäsin Hidasta Elämää - sivustolla Katri Syvärisen kirjoitukseen otsikolla Ei saa olla liian pieni, muttei liian suurikaan (joku voi pahoittaa mielensä)


Tuon tekstin jälkeen on aika turhaa yrittää kirjoittaa itse paljoakaan, koska tekstissä on sanottu kaikki juuri niin kuin olisin sen itse halunnut osata sanoa. 

"Ihmisyys on nykyisellään sullottu kapeaan muottiin, josta terävät kärjet ovat siloiteltu pois. Liian pieni ei saa olla, mutta ei liian suurikaan. Voimakkaat tunteet, koskettavat haavat ja oma potentiaali on parempi piilottaa, jotta ei turhaan asetu alttiiksi toisten hyökkäyksille."

Minua on nimittäin jo jonkin aikaa vaivannut se, että kaikki vähänkin keskiarvosta poikkeavat valinnat, ajatukset ja tunteenilmaukset leimataan kovin helposti vääränlaisiksi. Ole vain se sopeutuvainen, keskimääräinen, riittävän äänetön ihminen, niin kukaan ei pahoita mieltään. Näytä haavoittuvaisuutesi tai iloitse ääneen hyvistä asioista elämässäsi, niin jo löytyy joku paheksumaan, väheksymään tai vetäytymään kauemmas sinusta ja noista pelottavista tunteistasi (joita ihmisyydeksikin kai kutsutaan).


Toivon olevani väärässä, mutta toisinaan tuntuu, että jokainen hiemankin vahvempi tunteenilmaus, vaatii aina vastapainokseen jonkinlaisen lieventävän asianhaaran, jotta se tulisi yleisesti hyväksytyksi. Ikään kuin jokainen vahva tunne pitäisi aina ansaita vastakkaismerkkisellä. Iloa saa tuntea (hetkellisesti) vain, jos elämässä on ollut riittävästi vaikeuksia ja surun keskellä kuuluu tarrautua positiivisiin ajatuksiin.

Ei saa olla liikaa mitään, eikä varsinkaan olla liian onnellinen, innostua ja elää palavasti, koska, niin... joku voi todellakin pahoittaa mielensä ja sehän nyt on aivan liian suuri hinta onnellisuuden hippusista maksettavaksi.

Olenko tässä kuvassa a) iloinen, b) surullinen vai c) ihminen ;)

Nämä ajatukset eivät koske vain "muita", vaan myös minua, joka toisinaan vetäydyn toisten surun edessä, koska en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä sanoa. Silti välitän. Myös minä ärsyynnyn huonona päivänä "liian" positiivisista ihmisistä, vaikka tiedän, että toisen onni ei ole minulta pois ja sen takana on aina niin paljon enemmän kuin koskaan voin itse tietää (kipuakin).

Silti, toivoisin niin kovin, että jokainen meistä voisi löytää elämäänsä sellaisen turvallisuuden tunteen ja tasapainon, että jaksaisi rohkaista ihmisiä ympärillään tuomaan esiin kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden monet puolet.

Että iloitsisi toisen ilosta, vaikka itse olisi hippusen surullinen.
Että kulkisi vierellä sydän täynnä myötätuntoa, kun toiseen käy kipeästi. 
Että uskaltaisi itse olla ihminen.
Antaisi tilaa ilolle, surulle,
omalle
ja toisten.
Että ei kavahtaisi toisen inhimillisyyttä
ja että riemuitsisi rinnalla, kun toinen löytää ilon
metsäretkistä, auringonlaskuista, vastaantulijan hymynkareesta,
siitä, että on ihminen

että saa olla
ja hengittää.

Ps. Joskus tämmöistä luovempaa tekstailua tekee mieli tuottaa, toivottavasti se passaa sinulle :-)
Pps. Tästä jutusta tämä ajatus siis lähti - kannattaa käydä lukemassa! (klik klik)...

Mitä ajatuksia sulle tästä heräsi? :)

11. toukokuuta 2017

Silloin olin elämäni kunnossa!

Olen ollut vuosikaudet henkeen ja vereen jumppapirkko, eli sangen innokas ryhmäliikunnan harrastaja. Täällä blogissa minulla oli taannoin jopa käynnissä oma ryhmäliikuntahaaste, jossa tavoitteenani oli testata kaikki SatsElixian ryhmäliikuntatunnit. Ihan kaikkia en tainnut lopulta käydä kokeilemassa, mutta muistaakseni yli 20 erilaista tuntia kuitenkin. Noihin aikoihin olin ehdottomasti "elämäni kunnossa", sillä erilaiset ryhmäliikuntakokeilut toivat todella paljon monipuolisuutta liikkumiseen. Liikkuvuus, kestävyys, lihaskunto, koordinaatio, tasapaino... oi vitsi miten hyvin kroppa silloin voikaan... oi niitä aikoja!


Parisen vuotta sitten puolestaan innostuin todella kovasti salitreenaamisesta, kun hankin Personal Training - paketin noin puoleksi vuodeksi. Treenasin PT:n kanssa yhdessä noin kerran viikossa ja sain erilaisia saliohjelmia sekä hirmuisesti ideoita salitreenaamiseen noin ylipäätään. Kävimme tuolloin myös salilla säännöllisesti ihanaisen Sporttaillaan - Hannan kanssa ja ne treenit olivat kyllä aikamoista luksusta/rääkkiä eli luksusrääkkiä. Luksusta oli treenata innostuneen ja innostavan kaverin kanssa ja kunto nousi kyllä kohisten. Vieläkin muistan kuin eilisen kaikki ne burbeet, thrusterit ja penkkipunnerrukset, joita me Hannan kanssa salilla väännettiin. Nuo sali-innostuksen ajat olivat toinen kerta, kun olin todellakin "elämäni kunnossa"! Oi niitäkin aikoja! :D


Taisin olla "elämäni kunnossa" myös silloin blogin alkuaikoina, kun innostuin juoksemista (tai no päätin opetella tykkäämään siitä) ja osallistuin noin puolen vuoden harjoittelun päätteeksi muutamaan 10 km juoksutapahtumaan. Saattaa tuntua tosiliikkujista hieman naurettavalta, mutta minulle nuo alusta loppuun juostut kympit ovat edelleen omia liikunnallisia huippusuorituksiani. Eihän kymppi tietenkään ole matka eikä mikään, mutta kaltaiselleni mukavuusliikkujalle, joka aina vihasi juoksemista, eikä todellakaan ole kestävyysurheiluun taipuvainen, se oli todella hieno saavutus ja pitkäjänteisen työn tulos. Todellakin siis olin tuolloin "elämäni kunnossa"! 

Entäs nyt? 

No juuri nyt en ole todellakaan elämäni kunnossa! En liikunnallisella enkä varmasti myöskään monella terveydellisellä mittarilla. Kuluneeseen vuoteen on sisältänyt jonkin verran terveyshaasteita ja lääkehoitoja, eikä kroppa kaiken sen jälkeen tunnu ihan omalta. Painoa on hiipinyt jälleen lisää, mutta eniten harmittaa se, että en koe terveyteni juuri nyt olevan noin yleisesti aivan tasapainossa. Muutaman liikakilon kanssa pärjää lopulta jokainen, mutta huoli terveydestä ei ole mukava kannettavaksi! 


Siitä olen kuitenkin suunnattoman iloinen, että liikunta, vaikkakin lempeä ja rauhallinen, on tullut elämääni pysyvästi jäädäkseen. Huomaan, että olen viimeisen vuoden ajan liikkunut ensisijaisesti pään, enkä kropan vuoksi. Olen tehnyt lukuisia rauhallisia kävelylenkkejä, joogaillut ja tanssinut aina toisinaan. Kun kuntosali ja ryhmäliikuntarääkit eivät ole innostaneet, olen löytänyt tilalle mm. treenaakotona.com:in lyhyemmät kotitreenit, joiden tehoa voin helposti muunnella päivän fiiliksen mukaan.

Olen ollut hyvin nautintohakuinen liikkuja, enkä ole kovinkaan monesti käynyt "äärirajoilla" edellisen vuoden aikana. Toiset meistä saattavat käsitellä myllerryksiä liikkumalla yhä enemmän ja pidempään ja toiset taas laskevat liikunnallisia tehoja silloin, kun muilla elämän osa-aluella vaaditaan venymistä. Aion jatkaa "nautintoliikkujan" linjalla niin kauan kuin siltä tuntuu, mutta eiköhän jossakin vaiheessa taas tule aika, jolloin voin todeta jälleen olevani "elämäni kunnossa"! Jännää nähdä milloin ja minkä lajin parissa se ihme tapahtuu ;)

Milloin te olette olleet elämänne kunnossa? ;)

7. toukokuuta 2017

Tietoisempia aistimuksia

Nähdä maailma hiekanjyvässä ja taivas villikukissa, 
pitää äärettömyyttä kämmenellä
ja elää ikuisuus tunnissa.

- William Blake

Usein kuulee sanottavan, että syvempi onnellisuus elää aistimuksissa, läsnäolossa ja hetkessä elämisen taidossa. Toki onni koostuu monista suuremmistakin palasista - unelmien tavoittelusta ja tavoitteiden saavuttamisesta, tasapainosta, omien arvojen mukaisista valinnoista. 

Silti, jos iso kuva häivytetään hetkeksi taustalle, jää käsiin katkeamaton sarja hetkiä, joista elämä lopulta muodostuu.


Nykyään ainakin itselläni huomio keskittyy aistimusten sijaan aivan liian usein puhelimen näpräämiseen tai muuhun ei-tiedostettuun hääräämiseen. Mieli on kaikkea muuta kuin läsnä tässä hetkessä ja moni tuntemus jää tietoisella tasolla kokematta. Aistimukset lipuvat ohi kuin pilvet, joita en muista katsoa. 

Tämä on harmi sinänsä, sillä ne hetket, kun on täysillä läsnä hetkessä ja "omassa nahassaan" ovat usein todella vahvoja ja voimaannuttavia. Mikä voikaan olla ihanampaa, kun iltauinti tyynessä järvessä auringon paistaessa matalalta, kaislojen vaimeasti kahistessa, kangasmetsän tuoksujen leijaillessa ilmassa. Silloin kaikki aistit ovat avoinna, mieli on yhtä aikaa tyhjä ja yltäkylläisen täynnä.

"Siinä samassa jokin minussa huomaa, miten uppoutunut olen erilaisiin aistimuksiin. Ajantaju on mennyt. Ihan kuin olisin humahtanut tikittävän ajanlaskun ulkopuolelle. Mieli on tyyni, mitään ei puutu. Kokemus täyttää joka sopen. Olen elävä, täynnä elämää, joka on sisäpuolellani, ulkopuolellani, kaikkialla ympärilläni ja jatkuu silmänkantamattomiin, korvankuulemattomiin."

- Jaana-Mirjam Mustavuori: Aistit auki! Anna elämän koskettaa


Hetkessä elämisen ja aistimisen taito ovat asioita, joissa haluan kehittyä, sillä tiedän niissä piilevän valtavasti voimavaroja. Minulle opettelu on helpointa luonnossa, missä ihmeteltävää riittää. Nautin luonnon pienien ihmeiden valokuvaamisesta, sillä se saa katsomaan ympäristöä tarkemmin. Luontoaistimusten kautta myös arkiset kävelyt bussipysäkille voivat muuttua elämysmatkoiksi, kun antaa aistien aueta ja ottaa vastaan kaikki ne pienet hienot asiat, joita maailma meille kiireenkin keskellä tarjoaa :)

Uskon, että joku voi pitää minua hieman naiivina haihattelijana aistifiilistelyineni, mutta se ei oikeastaan ole minulta pois. Koska elämä tarjoaa jokaiselle myös niitä kuuluisia "sitruunoita", niin on helpottavaa tietää, että suurtenkin myllerrysten keskellä on aina mahdollista nähdä valonpilkahduksia puiden lehtien kahinassa, keväisen metsän tuoksussa, hassuissa pilvissä ja auringonlaskun heijastuksessa järven pinnalla.

Siispä kohti kevättä avoimin aistein ja tietoisin mielin :-)

Aistifiilistelijä elementissään ;D

Minkälaisia asioita olet aistinut tänään? Kuka tunnustautuu aistifiilistelijäksi? Millaisissa hetkissä aistit ovat vahvimmin auki? :)

Ps. Kirjasuositus, jos haluaa oppia kiinnittämään huomiota aisteihin on Jaana-Mirjami Mustavuoren Aistit auki! Anna elämän koskettaa. Itse ostan harvoin kirjoja, mutta tämän ostin, ja aina toisinaan selailen luvun sieltä, toisen täältä.

5. toukokuuta 2017

Keväällä

Perjantai! Ja pitkästä aikaa täällä taas blogipäivä :)

Ollaan oltu tämä viikko talvilomalla, joka starttasi Lontoon reissulla ja jatkui sitten rauhallisemmissa mökkitunnelmissa. Lontoon matkan ostimme siskoni kanssa äidille 60-vuotislahjaksi, ja olikin erityisen ihanaa viettää aikaa perheen naisten kesken. Reissun huippuhetkiin lukeutui mm. Mamma Mia - musikaali! Varsinainen hyvänmielen musikaali, joka saa hyräilemään tuttujen biisien mukana :) Olen käynyt katsomassa Mamma Mian myös New Yorkin Broadwayllä, ja molemmat kerrat ovat kyllä tuoneet hymyn huulille ja jääneet muistoihin elämään.

Koska asun edelleen melko kaukana muusta perheestäni, on tällainen perheaika kyllä muutenkin erittäin arvokasta! Miten hyvältä tuntuukaan viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät toisensa läpikotaisin juuri sellaisenaan ja joiden kanssa voi nauraa tikahtuakseen tai olla pitkiäkin aikoja hiljaa ilman vaivaantunutta tunnelmaa.

Tykästyin Lontooseen ja jäi polte palata sinne vielä uudelleen erityisesti kiertelemään muutamia museoita (ainakin National Gallery ja Tate Modern) sekä katsomaan lisää musikaaleja! Ehkä pitkä viikonloppu Lontoossa taas ensi keväänä? ;)

Auringonlasku eilen <3

Lontoon ihmisvilinän jälkeen oli ihana pakata rennot mökkivaateet laukkuun ja suunnata mökille höperöitymään muutamaksi päiväksi! Tämä reissu on sikäli erityinen, että otimme tällä kertaa mukaan myös meidän Sveppu-kissan :D Ihan rennosti se on täällä ottanut - nukkuu päivät parvella ja iltaisin tarkkailee järven lintuja ikkunasta.

Teimme eilen pienen päiväretken Helvetinjärven kansallispuistoon ja kävimme juomassa ulkokahvit Helvetinkolulla. Mietitittiin, että olisi mukava tänä kesänä käydä myös telttailemassa yö tai pari metsän siimeksessä. Muut varusteet kesäretkeilyyn meiltä jo löytyykin, mutta pitäisi ehkä vielä ostaa pieni matkatrangia, jolla keitellä ruuat ja aamukahvit! Kesälomareissu on jo varattu - suuntana jälleen Islanti! - joten telttailua ainakin siellä tiedossa:)


Lomalla on ollut taas aikaa järjestellä ajatuksia ja reflektoida hieman menneitä, pohtia missä mennään ja mikä tekee onnelliseksi nyt ja jatkossa. Kaikki pohdinnat eivät tällä hetkellä ole pumpulisen kevyitä, vaan mukana on myös joitakin kivuliaampia kysymyksiä, joita ehkä on jo pitempään lykätty. Joskus nekin on kuitenkin kohdattava ja käsiteltävä tunteet, joita ei osaisi käsitellä.

Ehkä tunnen olevani jonkinlaisessa murroskohdassa, hieman kuten tunsin olevani silloin, kun tämän blogin aloitin - nyt kuitenkin melko erilaisella tavalla. Ehkä tämä blogikin saisi taas uutta pontta - ei niinkään paikkana, jossa käsittelisin elämän kipuja, vaan voimapaikkana, joka voisi auttaa taas havainnoimaan kaikkia niitä hyviä ja voimaannuttavia asioita, joita elämä tarjoaa runsain määrin, kunhan vain katsoo ja tuntee tarkemmin.

Auringonlaskun jälkeen järvi oli tyyni.

Mielessä on aika paljonkin juttuja, joista voisin kirjoitella, mutta katsotaan nyt mihin aika ja into riittää, kun arki alkaa taas rullaamaan :) Until then - toivotan teille kaikille ihania kevätpäiviä ja paljon hyviä hetkiä! Minä lähden tekemään lyhyen ulkotreenin treenaakotona.com:in parissa ennen illan Leijona-matsia! Olen ehkä vihdoin löytänyt hieman motivaatiota treenailla myös kotona ja sekös ilahduttaa :) Ei mene ollenkaan aikaa siirtymisiin ja heti treenin jälkeen on kotona! Harkinnassa on jopa koko salijäsenyyden päättäminen kesän jälkeen, mutta katsotaan nyt maltilla.. ;) 


Mikä teillä on ollut tässä keväässä parasta? Mitä aiotte puuhastella viikonloppuna? :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...