6. elokuuta 2013

Menovinkki: Pyöräillen Hangon ympäri ja tasapainon vuoksi vohvelit Tammisaaressa

Jos viikko sitten olisi pyydetty nostamaan käsi ilmaan, jos tykkää polkupyöräilystä, olisi minun käteni jäänyt retkottamaan kohti lattiaa. Polkypyörä on ollut minulle koko lapsuuden ja nuoruuden ajan vain kulkuväline, pakollinen paha, jolla on armotta veivattu kodin ja koulun väliä milloin 40 asteen pakkaessa, milloin pyörremyrskyn silmässä. (Yhtään en liioittele). Liikunnaksi en ole pyöräilyä koskaan osannut mieltää, vaikka siinä yleensä aika armoton hiki iskeekin heti kun pysähtyy paikoilleen.

Minulla on muitakin polkupyörätraumoja, sillä ainoa pyörä, josta koskaan tykkäsin, varastettiin Oulussa ensimmäisenä opiskelijasyksynäni. Minulla oli tunneside siihen pyörään ja taisin itkeä varkauden jälkeen vähän. Ostin tilalle uuden, ja sekin varastettiin. Kolmas, ja nykyinen pyöräni on ihan järkyttävän raskaskulkuinen luuska, jonka ostin Halpahallista vuonna pyörävarkaus. Ei kelpaa enää edes varkaille. Jos jotain muuta positiivista pyörästä haluaa kaivaa, niin olenpa ainakin oppinut laittamaan irronneet kettingit takaisin paikalleen. Niin monesti olen nimittäin Hilma-pyöräni kettinkejä tienpientareella (40 asteen pakkasessa) rassannut.

Viime viikonloppuna kaikki oli kuitenkin toisin! Olimme Teemun kanssa telttailemassa Hangossa, sillä emme tietenkään saaneet Islannissa vielä retkeilystä kylliksemme <3 Hanko, Suomen eteläisin kunta, sijaitsee niemessä, jonka pohjoislaidalta löytyy tuo tukikohtana pitämämämme leirintäalue. Kaupungin keskusta puolestaan sijaitsee niemen etelärannalla, noin neljän kilometrin päässä leirintäalueelta. 

Halusimme mennä keskutaan syömään, joten vuokrasimme leirintäalueelta vanhat kunnon Jopo-pyörät  (15euroa / 8 tuntia) ja lähdimme matkaan pyörän pienille renkaille naureskellen. Nauru muuttui kyllä aika pian leveäksi hymyksi, sillä mehän suorastaan kiisimme polkypyörinemme pitkin Hangon tasaisia kulkuväyliä. Miksei kukaan ole kertonut minulle miten mahtavan hauskaa pyöräily on, jos alla on hyvä, tai edes kohtalainen menopeli?! Kekseliäästi voisin jopa todeta, että hymyilimme kuin Hangon keksit, kun viiletimme vuokra-Jopoillamme eteenpäin.



Pysähdyimme matkalla etsimään pari geokätköä sekä ihmettelemään Hangon loputtomia hiekkarantoja ja suloisia puutaloja. Perillä kävimme syömässä Pirate - nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee meren rannalla ja on (mainostensa mukaan) yksi ainoista ravintoloista Suomessa, josta saa oikeassa (tuli)kiviuunissa paistettua pizzaa. Ruokaa odotellessamme tutkimme Hangon karttaa ja huomasimme, että siihenhän on merkitty 19 kilometrin pyöräilyreitti, joka kulkee koko Hankoniemen ympäri. Ja mitäs me reippaat lomalaiset muuta kuin Hankoa kiertämään!


Lähdimme keskustasta liikkeelle noin seitsemältä ja saimme pyöräreittiin kulumaan yhteensä kolme tuntia :D Etenimme siis JOPA minun juoksuvauhtiani hitaammin! Pysähtelimme vähän väliä etsimään kätköjä tai pienille hiekkarannoille ihailemaan laskevaa aurinkoa. Välillä taas otimme aikaa kiinni polkemalla metsäosuuksia todella vauhdikkaasti, jopa pieneen hengästymiseen asti. Pyöräilyreitti kulki suoraan leirintäalueemme ohi, joten ehdimme nipinnapin palauttaa pyörät ennen vastaanoton sulkeutumista.






Hanko oli minulle kyllä kaiken kaikkiaan todella positiivinen yllätys. Voisin jopa kutsua sitä rohkeasti Suomen Rivieraksi, sillä en ole missään muualla Suomessa nähnyt niin paljon hiekkarantaa! Ja koska Hanko sijaitsee tosiaan niemessä, on moni onnekas ihminen saanut pystyttää siellä sievän kodin meren rannalle. Huokaus, miten kaunista siellä oli. Enkä tuntenut minkäänlaista kateutta, eeeeen...

Tiinuska jopoilee.

Kaiken muun lisäksi Hankoon on pääkaupunkiseudulta matkaa vain reilut 100 kilometriä, eli sinne ajaa vajaassa kahdessa tunnissa! Matkan varrella on useita hienoja paikkoja, kuten Tammisaari, Fiskars, Mustion linna sekä Raasepori. En ole käynyt vielä niissä kaikissa, mutta aion kyllä käydä nyt kun tajusin miten lähellä ne ovatkaan. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Tammisaaren tunnelmallisessa kahvilassa nimeltään Voffeli & Kaffeli, missä tarjoiltiin kahvia pienistä vanhanajan kupeista ja paistettiin vohveleita nälkäiselle kansalle. Valittavana oli suolaista ja makeaa täytettä, ja herkkuhiiri kun olen, valitisin lakkahillotäytteisen vohvelin. Nam ja kiitos. 




Jos siis asut Etelä-Suomessa, ja mietit mitä tekisit viikonloppuna, ota suunnaksi Hanko. Nappaa pyörä mukaan tai vuokraa Jopo paikan päältä. Ihastut paikkaan varmasti! Sen verran säävarausta toki kannattaa pitää, että tämä(kin) paikka on parhaimmillaan aurinkoisena päivänä. Jos sataa, lähde mieluummin vaikka vohvelille :-)

Onkos jollekin teistä Hanko jo tuttu paikka? Ihastuitko? (Ps. Vanhenemisen huomaa ehkä siitä, että kotimaanmatkailusta alkaa saada yhä suuremman kokoluokan kicksejä.)


Pps. Jos siellä ruudun toisella puolella on äitejä (tai isiä, mitä tosin vahvasti epäilen), niin vinkkinä, että Silversandin leirintäalue Hangossa on TODELLA lapsiystävällinen. Sieltä löytyy pomppulinnaa sun muuta kiljumista aiheuttavaa aktiviteettia niin, että heikompia hirvittää ;)

6 kommenttia :

  1. En oo koskaan käyny hangossa. Pitäis kyllä. :) Ja voi miten ihana kahvila!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mullekin eka kerta Hangossa, mutta menen kyllä vielä uudelleen! Ehdoton kesäkaupunki :) Ja kahvila oli tosi symppis. Ihana oli myös syödä jotain niinkin perustavanlaatuista ja simppeliä kuin vohveli :)

      Poista
  2. Asumme itse Raaseporissa ja Hanko on todellakin tuttu. Yksi suomen kauneimmista kaupungeista. Tarkoitus lähteä fillaroimaan Hankoon taas tässä parin päivän sisällä. Sitten se loistava Voffeli ja Kaffeli on tietääksemme ainut kahvila Tammisaaressa mikä on auki sunnuntaisinkin! Loistava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi te asutte kyllä mahtavilla mestoilla! Olen käynyt teidän linnaa kerran ihastelemassa, ja sellaista sympaattista vanhas kylänraittia kirkon lähellä. Ja Hanko on kyllä ehdottomasti yksi Suomen kauneimmista ja samalla myös ei-suomalaisimman oloisista paikoista, missä olen käynyt. Uskon, että siitä tulee meidän kesien vakiokohde :) Ja V & K, nams!

      Poista
  3. Mä oon Hangosta kotosin ja juoksen ekan puolikkaani siellä lokakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, Hanko on varmasti mahtava paikka juosta puolikas! Kovasti tsemppiä matkallasi kohti ekaa puolikasta, se on varmasti hieno kokemus :) Mulla eka puolikas sit ens kesänä!

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...