13. elokuuta 2017

Liikuntamietteitä arjen kynnyksellä

Kesä on pyörähtänyt jo vankasti elokuun puolelle, ja vaikka kesäfiilis  jatkuu edelleen, hiipii näin arjen myötä mieleen myös ajatuksia tulevasta syksystä. Olemme asustelleet Tampereella nyt reilun vuoden verran ja vaikka muuttopäätös tuntuu edelleen 100% oikealta, niin näin taaksepäin katsoessa huomaa, että tämä vuosi on ollut vähän sellaista "etsikkoaikaa" -- uudenlaisen elämänrytmin ja tasapainon etsimistä.

Kuluneeseen vuoteen kasaantui jonkin verran terveyshaasteita, suuria tunteita ja pitempien työreissupäivien myötä myös hieman hapuilua arjen tasapainon suhteen. Vaikka ihminen on sopeutuvainen eläin, niin näköjään aika hitaasti kääntyy kurssi tiettyjen asioiden osalta ;) Eli vaikka kuinka järjellä tiedostaisi, minkälaiset valinnat olisivat itselle hyväksi, niin väsyneenä silti valitsee oikoreittejä, jotka eivät välttämättä ole kovin kestäviä pitkällä aikavälillä. 


Ihan konkreettinen esimerkki tästä on se, että vuoden aikana liikuin kyllä, mutta vähemmän, kuin mitä riittävän fyysisen (ja henkisenkin) hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttäisi. Kesä on sujunut hyvin rennosti, mukavuusalueella chillaillen, mutta sen aikana on herännyt myös taas suurempi palo liikkua säännöllisesti ja monipuolisesti. Kuulostelin kesälomalla fiiliksiä ja päädyin itselleni melko "radikaaliin" ratkaisuun.... Päätin nimittäin irtisanoa kuntokeskusjäsenyyteni kokonaan! Radikaali (heh) päätös oli sikäli, että olen ollut jonkun kuntokeskuksen jäsen yhtäjaksoisesti varmaan ainakin edelliset 10 vuotta, jos en kauemminkin, ja toiminut näin melko hyvänä kuntokeskusten "rahoittajana" :D

En kuitenkaan jostakin syystä kotiutunut kunnolla tähän viimeisimpään keskukseen, ja tuli fiilis, että haluan jatkossa liikkua monipuolisesti ja maksaa liikuntapalveluista niiden varsinaisen käytön mukaan. Tämä tilanne on todennäköisesti väliaikainen, mutta juuri nyt tällainen "vapaus" tuntuu melko innostavalta! Olen liikunnan suhteen helposti innostuva ja melko lyhytjänteinenkin luonne, joten tuntuu kivalta, että nyt saan kokeilla vapaasti kaikkia uusia juttuja ilman, että kannan huonoa omatuntoa vähälle käytölle jäävästä kuntokeskusjäsenyydestä. 

Kesän ykkösasento oli tämä ;)

Minulla on ollut jo melko pitkään nettijoogaa tarjoavan Yogaian jäsenyys ja ko. palvelua olen käyttänyt jokseenkin säännöllisesti. Jooga on niitä harvoja asioita, joita motivoidun tekemään yksin kotona liikunnan saralla :-) Jooga auttaa pitämään myös pään paremmin kasassa ehdottomasti! Lisäksi ostin jostain supertarjouksesta Treenaakotona.com:in vuosijäsenyyden ja olen ollut varsin tyytyväinen myös sen napakoihin treeniohjelmiin. Erityisesti puolen tunnin core- ja Sensei-treenit ovat olleet mieleen.

Yksi versio kotijoogastudiosta :) Tuommoisia joogablokkeja saa muuten tällä hetkellä Tigeristä kolmella eurolla. Monesti on jäykälle kovasti avuksi...

Kotitreenien lisäksi ajatuksissa siintää ainakin sellaisia juttuja kuin sulkapallo, uinti ja tanssitunnit. Lisäksi ostan varmaan jollekin edullisemmalle salille 10 x kortin ja käyn siellä silloin, kun puntti-innostus iskee :-) Treenasin taannoin aika pitkään hyvän PT:n kanssa ja siitä lähtien olen kyllä helposti innostunut kuntosalitreeneistä, vaikka hirveän säännöllisesti ei nyt tule käytyäkään. Treenimuotona toiminnallinen kuntosalitreeni on kyllä ehdottomasti mun lemppareita, kunhan vaan saa päälle kunnon flown ja tekemisen meiningin :) Treenikaveri edesauttaa ainakin minua siinä hurjasti. Ikävöin mun ja Hannan viikoittaisia yhteistreeejä Espoon SATSilla! :)

Otitko sinä kesän liikkumisten suhteen löysästi vai treenasitko säännöllisesti? Minkälaisia liikunta-ajatuksia sulla on tuleville kuukausille? Muuttuuko treenirytmi syksyn tullen? ;)


Ps. Instagramia seurailevat ehkä tietävätkin, että hankimme hiljattain SUP-laudat. Olen haaveillut laudasta ja sen tuomasta vapaudesta Tampereen järvien innoittamana jo ainakin vuoden, ja oli ihanaa, että saimme toteuttaa tämän pienen, suuren haaveen :) Vielä on toiveissa päästä muutaman kerran tänä kesänä vetten päälle eli tilauksessa kesäisiä päiviä, kiitos! :)

13. heinäkuuta 2017

Islanti

Hei ja terveiset Islannista! Kierreltiin juuri 8 päivän ajan Islantia ympäri ja olihan se (kylmyydestä huolimatta) aivan ihanaa <3 Islanti vaan on niin mykistävän kaunis ja siellä tuntee olevansa osa luonnon suurempaa kiertokulkua.

Islannissa luonnonvoimat ovat erityisen lähellä ja luonto ympärillä on vahvaa, puhuttelevaa, puhdasta ja niin kaunista. Useamman kerran ihastelin maisemia tippa linssissä, koska se kauneus on kertakaikkiaan vain niin hämmentävää.

Rakastan ja arvostan Suomen luontoa suuresti, mutta Islanti on aivan oma maailmansa. Hieman häiritsevää oli turismin valtaisa kasvu verrattuna esim. viiden vuoden takaiseen ensimmäiseen Islannin matkaamme. Erityisesti sen huomasi etelän suurilla vesiputouksilla. Golden Circlen jätimme suosiolla väliin, sen ihmisryntäystä en tohdi edes ajatella. Itävuonoilla ja pohjoisosissa oli onneksi edelleen väljempää. Uskon, että myös uskomattoman kauniilla Länsivuonoilla on hiljaisempaa, eli ehkä kyse on enemmän omista reittivalinnoista. Itse päädyimme tällä kertaa vuokraamaan normaalin pikkuauton (ei siis nelivetoa), jolloin esim.  Länsivuonoille ei ollut juuri asiaa. Ehkä seuraavalla kerralla taas 4WD ;) 

Alla muutama panorama-kuva reissusta. Eihän ne maisemat kuvissa täysin pääse oikeuksiinsa, mutta tässä ainakin muutamia tunnelmia matkan varrelta :)

Matkalla Itävuonoille.

Suuri Dettifoss.

Samainen Dettifoss-putous hieman ylempää kuvattuna. Näissä kuvissa ei näy miten pieniä pisteitä ihmiset olivat putouksen reunalla..huh! :)

Hurmaava Godafoss <3

"Perusmaisemaa" aurinkoisena päivänä.

Tröllaskagi Peninsula oli tosi kaunis ja siellä oli vain vähän muita matkailijoita :) Matkan varrella piti ajaa mm. 3 km pitkän yksikaistaisen tunnelin läpi.. pikkasen oli pelottavaa!

Kauniita islanninhevosia on tienvarret täynnä <3

Kävelyä tulivuorikraaterin reunalla. Tosi vaikuttava paikka oli.

Jonkun vuonon perukoilla..

Ehkä laitan vielä lisää reissutunnelmia tavallistenkin kuvien muodossa jossakin kohtaa... Nyt valmistaudumme Suomi-turneelle :)

Ootko käynyt Islannissa tai suunnitteletko käyväsi jossakin vaiheessa? :)

25. kesäkuuta 2017

Kesä (alkoi jo!)

Viikko kesälomaan! Sitten viisi viikkoa omanlaisia juttuja, rentoja päiviä, lukuhetkiä ja luontoelämyksiä. Loma tuntuu tässä kohtaa melko tarpeelliselta ja aion erityisesti nauttia aikatauluttomuudesta! Lomalla ei tarvitse saavuttaa yhtään mitään, vaan voi elää päivän fiiliksen mukaan. 

Kohta lomalle lompsis :-)

Onhan noita kesälomasuunnitelmia toki ehtinyt jo kertyä jonkin verran, mutta ne ovat suurempia suuntaviivoja, joiden sisällä kaikki on ihanasti avoinna. Lomalla suuntaamme mm. kolmatta kertaa lempimaahani Islantiin. Siellä ei tarvitse kesäkelejä odotella, mutta sitäkin enemmän rauhaa, selkeyttä ja luonnonlumoa. Islanti on minulle enemmän kuin kaunis luonnonkohde. Se on tunne, joka pakahduttaa, rauhoittaa ja pysähdyttää. En osaa selittää, en täysin edes ymmärrä miksi (puuttuuhan sieltä metsätkin), mutta Islanti on minulle läheistä sielunmaisemaa. Jos haluat mukaan matkatunnelmiin, niin lisäähän viimeistään nyt Instagramissa seurantaan nimimerkki Tinttarainen :)

Täällä lähti viikko sitten talviturkki. Olihan se kylmää ;D 

Alkukesä on ollut melko epävakaa ja kolea, ja sehän johtaa hyvin helposti siihen, että aina vain odottaa sitä "oikeaa kesää" alkavaksi. Mutta niin se taitaa olla, että kesä, Suomen kesä, on ollut käynnissä jo hyvän aikaa ja toivottavasti jokainen on löytänyt edes hitusen kesäfiilistä koleudesta huolimatta.

Itselläni alkukesän kohokohtiin on lukeutunut äidin viikonloppuvierailu Tampereelle sekä ihanan rentouttava joogaviikonloppu Nuuksiossa, missä myös tämän postauksen kuvat on otettu. Sinänsä en kaipaa mitään tiettyä joogafilosofiaa elämääni, mutta olihan tuo viikonloppu aivan täydellisen ihana paketti. Paljon joogaa, ayurverdistä kävelyhierontaa (parasta <3), saunomista, luontohetkiä sekä keskusteluja rakkaan ystävän kanssa. Ei voi yhdeltä viikonlopulta pyytää juuri enempää.

 Välillä on myös todistettavasti paistanut, vaikka toisinaan tuntuukin, että koko kesäkuu on ollut pelkkää sadekuuroa ;)

Huomenta! Näkymä meidän huoneen ikkunasta joogaviikonloppuna.

Islannin reissun jälkeen lähdemme pienelle kotimaan turneelle ja käymme sekä Teemun että minun kotiseuduilla. Noidenkin reissujen aikataulut ovat vielä melko löyhät, mutta varmuudella niihin sisältyy ainakin yhdet festarit sekä mökkielämää :) Voi kun sää nyt pysyisi edes sen verran lämpimänä, että pääsisi kunnolla uimaan luonnonvesiin! Uintisesonki on muutenkin niin lyhyt, että ei haluaisi viivyttää sen alkua enää hetkeäkään. Minulle ainakin pulikointi Suomen vesistöissä lukeutuu aina kesän huippuhetkiin :)


Aivan ensimmäiseksi, ennen yhtäkään retkeä tai reissua, saan kuitenkin tänne Tampereelle yövieraaksi elämäni ykkösnaisia, lukupiirin naiset nimittän <3 Luimme tällä kertaa Tove Janssonin elämänkerran, Tee työtä ja rakasta, ja uskon, että keskustelut tulevat jälleen olemaan värikkäitä ja nauruntäyteisiä. Ei ole suurempaa onnea elämässä kuin ihmiset, joiden seurassa voi olla täysin oma itsensä. Hiljainen, puhelias, herkkä, nauravainen, surullinen, epävarma, superonnellinen - ja tulla juuri sellaisenaan kokonaisena hyväksytyksi.

Onko sulla tänä kesänä lomaa? Mitkä ovat loman odotetuimmat hetket? :) Ihanista ihaninta kesää just sulle :)

28. toukokuuta 2017

Ole ihminen, ihminen.

Tiedättekö sen epämääräisen tunteen, kun ajatukset kiertävät jonkun asian ympärillä ilman, että saa niistä kunnolla otetta? Yksi ajatus tässä, toinen tuossa, mutta kokonaisuus tuntuu epäselvältä. Niitä tunteita, joita eittämättä tuntee, mutta joita ei kunnolla ymmärrä, eikä oikein osaa selittää.

Sitten tulee ihminen, joka sanoo tai kirjoittaa jotain, mikä saa hajallaan olevat ajatukset loksahtamaan paikoilleen ja sanoo juuri sen, mitä ei itse osannut. 

Minulle näin kävi muutama päivä sitten, kun törmäsin Hidasta Elämää - sivustolla Katri Syvärisen kirjoitukseen otsikolla Ei saa olla liian pieni, muttei liian suurikaan (joku voi pahoittaa mielensä)


Tuon tekstin jälkeen on aika turhaa yrittää kirjoittaa itse paljoakaan, koska tekstissä on sanottu kaikki juuri niin kuin olisin sen itse halunnut osata sanoa. 

"Ihmisyys on nykyisellään sullottu kapeaan muottiin, josta terävät kärjet ovat siloiteltu pois. Liian pieni ei saa olla, mutta ei liian suurikaan. Voimakkaat tunteet, koskettavat haavat ja oma potentiaali on parempi piilottaa, jotta ei turhaan asetu alttiiksi toisten hyökkäyksille."

Minua on nimittäin jo jonkin aikaa vaivannut se, että kaikki vähänkin keskiarvosta poikkeavat valinnat, ajatukset ja tunteenilmaukset leimataan kovin helposti vääränlaisiksi. Ole vain se sopeutuvainen, keskimääräinen, riittävän äänetön ihminen, niin kukaan ei pahoita mieltään. Näytä haavoittuvaisuutesi tai iloitse ääneen hyvistä asioista elämässäsi, niin jo löytyy joku paheksumaan, väheksymään tai vetäytymään kauemmas sinusta ja noista pelottavista tunteistasi (joita ihmisyydeksikin kai kutsutaan).


Toivon olevani väärässä, mutta toisinaan tuntuu, että jokainen hiemankin vahvempi tunteenilmaus, vaatii aina vastapainokseen jonkinlaisen lieventävän asianhaaran, jotta se tulisi yleisesti hyväksytyksi. Ikään kuin jokainen vahva tunne pitäisi aina ansaita vastakkaismerkkisellä. Iloa saa tuntea (hetkellisesti) vain, jos elämässä on ollut riittävästi vaikeuksia ja surun keskellä kuuluu tarrautua positiivisiin ajatuksiin.

Ei saa olla liikaa mitään, eikä varsinkaan olla liian onnellinen, innostua ja elää palavasti, koska, niin... joku voi todellakin pahoittaa mielensä ja sehän nyt on aivan liian suuri hinta onnellisuuden hippusista maksettavaksi.

Olenko tässä kuvassa a) iloinen, b) surullinen vai c) ihminen ;)

Nämä ajatukset eivät koske vain "muita", vaan myös minua, joka toisinaan vetäydyn toisten surun edessä, koska en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä sanoa. Silti välitän. Myös minä ärsyynnyn huonona päivänä "liian" positiivisista ihmisistä, vaikka tiedän, että toisen onni ei ole minulta pois ja sen takana on aina niin paljon enemmän kuin koskaan voin itse tietää (kipuakin).

Silti, toivoisin niin kovin, että jokainen meistä voisi löytää elämäänsä sellaisen turvallisuuden tunteen ja tasapainon, että jaksaisi rohkaista ihmisiä ympärillään tuomaan esiin kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden monet puolet.

Että iloitsisi toisen ilosta, vaikka itse olisi hippusen surullinen.
Että kulkisi vierellä sydän täynnä myötätuntoa, kun toiseen käy kipeästi. 
Että uskaltaisi itse olla ihminen.
Antaisi tilaa ilolle, surulle,
omalle
ja toisten.
Että ei kavahtaisi toisen inhimillisyyttä
ja että riemuitsisi rinnalla, kun toinen löytää ilon
metsäretkistä, auringonlaskuista, vastaantulijan hymynkareesta,
siitä, että on ihminen

että saa olla
ja hengittää.

Ps. Joskus tämmöistä luovempaa tekstailua tekee mieli tuottaa, toivottavasti se passaa sinulle :-)
Pps. Tästä jutusta tämä ajatus siis lähti - kannattaa käydä lukemassa! (klik klik)...

Mitä ajatuksia sulle tästä heräsi? :)

11. toukokuuta 2017

Silloin olin elämäni kunnossa!

Olen ollut vuosikaudet henkeen ja vereen jumppapirkko, eli sangen innokas ryhmäliikunnan harrastaja. Täällä blogissa minulla oli taannoin jopa käynnissä oma ryhmäliikuntahaaste, jossa tavoitteenani oli testata kaikki SatsElixian ryhmäliikuntatunnit. Ihan kaikkia en tainnut lopulta käydä kokeilemassa, mutta muistaakseni yli 20 erilaista tuntia kuitenkin. Noihin aikoihin olin ehdottomasti "elämäni kunnossa", sillä erilaiset ryhmäliikuntakokeilut toivat todella paljon monipuolisuutta liikkumiseen. Liikkuvuus, kestävyys, lihaskunto, koordinaatio, tasapaino... oi vitsi miten hyvin kroppa silloin voikaan... oi niitä aikoja!


Parisen vuotta sitten puolestaan innostuin todella kovasti salitreenaamisesta, kun hankin Personal Training - paketin noin puoleksi vuodeksi. Treenasin PT:n kanssa yhdessä noin kerran viikossa ja sain erilaisia saliohjelmia sekä hirmuisesti ideoita salitreenaamiseen noin ylipäätään. Kävimme tuolloin myös salilla säännöllisesti ihanaisen Sporttaillaan - Hannan kanssa ja ne treenit olivat kyllä aikamoista luksusta/rääkkiä eli luksusrääkkiä. Luksusta oli treenata innostuneen ja innostavan kaverin kanssa ja kunto nousi kyllä kohisten. Vieläkin muistan kuin eilisen kaikki ne burbeet, thrusterit ja penkkipunnerrukset, joita me Hannan kanssa salilla väännettiin. Nuo sali-innostuksen ajat olivat toinen kerta, kun olin todellakin "elämäni kunnossa"! Oi niitäkin aikoja! :D


Taisin olla "elämäni kunnossa" myös silloin blogin alkuaikoina, kun innostuin juoksemista (tai no päätin opetella tykkäämään siitä) ja osallistuin noin puolen vuoden harjoittelun päätteeksi muutamaan 10 km juoksutapahtumaan. Saattaa tuntua tosiliikkujista hieman naurettavalta, mutta minulle nuo alusta loppuun juostut kympit ovat edelleen omia liikunnallisia huippusuorituksiani. Eihän kymppi tietenkään ole matka eikä mikään, mutta kaltaiselleni mukavuusliikkujalle, joka aina vihasi juoksemista, eikä todellakaan ole kestävyysurheiluun taipuvainen, se oli todella hieno saavutus ja pitkäjänteisen työn tulos. Todellakin siis olin tuolloin "elämäni kunnossa"! 

Entäs nyt? 

No juuri nyt en ole todellakaan elämäni kunnossa! En liikunnallisella enkä varmasti myöskään monella terveydellisellä mittarilla. Kuluneeseen vuoteen on sisältänyt jonkin verran terveyshaasteita ja lääkehoitoja, eikä kroppa kaiken sen jälkeen tunnu ihan omalta. Painoa on hiipinyt jälleen lisää, mutta eniten harmittaa se, että en koe terveyteni juuri nyt olevan noin yleisesti aivan tasapainossa. Muutaman liikakilon kanssa pärjää lopulta jokainen, mutta huoli terveydestä ei ole mukava kannettavaksi! 


Siitä olen kuitenkin suunnattoman iloinen, että liikunta, vaikkakin lempeä ja rauhallinen, on tullut elämääni pysyvästi jäädäkseen. Huomaan, että olen viimeisen vuoden ajan liikkunut ensisijaisesti pään, enkä kropan vuoksi. Olen tehnyt lukuisia rauhallisia kävelylenkkejä, joogaillut ja tanssinut aina toisinaan. Kun kuntosali ja ryhmäliikuntarääkit eivät ole innostaneet, olen löytänyt tilalle mm. treenaakotona.com:in lyhyemmät kotitreenit, joiden tehoa voin helposti muunnella päivän fiiliksen mukaan.

Olen ollut hyvin nautintohakuinen liikkuja, enkä ole kovinkaan monesti käynyt "äärirajoilla" edellisen vuoden aikana. Toiset meistä saattavat käsitellä myllerryksiä liikkumalla yhä enemmän ja pidempään ja toiset taas laskevat liikunnallisia tehoja silloin, kun muilla elämän osa-aluella vaaditaan venymistä. Aion jatkaa "nautintoliikkujan" linjalla niin kauan kuin siltä tuntuu, mutta eiköhän jossakin vaiheessa taas tule aika, jolloin voin todeta jälleen olevani "elämäni kunnossa"! Jännää nähdä milloin ja minkä lajin parissa se ihme tapahtuu ;)

Milloin te olette olleet elämänne kunnossa? ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...